torstai 27. joulukuuta 2012

HBO Nordicin lanseeraus kusee


Ennen julkaisua HBO:n porukka kertoi, että "julkaisu viivästyy, jotta voimme varmistaa teille ensiluokkaisen lanseerauksen". Kuinkahan heikossa hapessa tämä järjestelmä mahtoikaan olla syksyllä, kun edelleen tämä "ensiluokkainen" vaikuttaa joidenkin koulupoikien puuhastelulta? Vai johtuuko tämä joka tasolla esiintyvä heikkous siitä, että järjestelmä on rakennettu surkean alustan päälle (URHO-TV?)?

Otetaanpa esimerkiksi tähän 2 kuvakaappausta verkkoliinteestä tietokoneellani. Toinen on Netflixiä käytettäessä ja toinen HBO:ta. HBO:n kohdalla kiinnittyy huomio siihen, että koneelta ulospäin on samanverran liikennettä kuin sisään (vihreä nuoli). Netflixillä ulospäin siirtyvä tieto on minimaalista. Suomessa valta-osassa laajakaista- ja mobiililiittymistä "UP-rate" on todella surkea verrattuna sisäänpäin tulevan datan nopeuteen. Tästäkö johtuvat joillain pätkimiset ja muut ongelmat HBO:ta katsellessa? Itsellenä on tuo up-rate vain 1M, kun sisään tuleva on 20M. (kuvien otsikoita klikkaamalla avautuu suurempoi kuva uuteen ikkunaan)
Netflix:

Kuvat on otettu tilanteesta, jossa katselu on jatkunut mutaman minuutin. Tuosta graafisesta osasta selviää, että HBO käyttää kaistaa koko ajan. Netflix ottaa alussa kaiken mitä irti saa (n. 15M/sek) ja sen jälkeen ilmeisesti puskoroi sitä jotenkin, en tiedä varmaa, mutta siltä näyttää.

Oma lukunsa on tuo webbisivun käyttöliittymä. Voi hyvää päivää sentään! Etusivulla on listattu sarjojen jaksoja. Nämä jaksot ovat ko. sarjan ekoja osia riippumatta siitä minkä verran käyttäjä on niitä katsonut, vai onko ollenkaan. Miksi ihmeessä? Jos tuotakin olisi hiukan ajateltu, niin etusivulla olisivat tietenkin ne sarjat, jota käyttäjä on katsonut ja linkit veisivät siihen jakoon, johon asti käyttäjä on päässyt sarjassa. Eli sama asia mitä on yritetty huonolla menestyksellä toteuttaa tuossa "Minun HBO:ni" osiossa. Hyvänä puolena huomasin juuri, että kun jakson lopettaa kesken, niin myöhemmin sitä voi jatkaa samasta paikasta. En tiedä toimiiko tuo enää sen jälkeen, jos katsoo jotain muuta sarjaa/elokuvaa välillä.

Itselläni alkoi selkäpiissä tuntua kylmiä väristyksiä syksyllä kun tuli ilmi, että HBO Nordicin johdossa on samaa porukkaa joka oli osallisena Suomi-TV:n flopissa taannoin. Eivät olleet väristykset turhia! Niin on ala-arvoista ollut toiminta ainakin toistaiseksi. Toivotaan, että talven aikana tämä kuitenkin tästä paranee... Siispä hyviä hermoja käyttäjille ja työntäytesiä vuorokausia HBO Nordicin tekniikalle! :)

Tämä kirjoitus oli tarkoitus julkaista HBO Nordicin naamakirjassa, mutta saattaa olla parempi, että se on täällä tallessa. ;)

Eki

torstai 18. lokakuuta 2012

TV:n katselun uusi aika, Osa 1: Netflix

Olen jo vuosikausia katsonut tv-ohjelmat silloin kun se itselleni sopii ja mainokset yli hyppien. Tämän tavan aloitti Topfield digipurkki, jota oli muokattu sen verran, että ohjelmat tulivat talteen automaattisesti. Sitten ilmestyi Saunalahden Saunavisio IPTV-palvelu, jossa tämä automaattitallennus yhdistyi käytännössä rajattomaan tilaan. Saunavisio haudattiin aikanaan ja tilalle piti ottaa Elisa Viihde, jota on nyt tullut pari vuotta käytettyä. "Pakollisia" maksukanavapaketteja on ollut CMore (entinen Canal+) ja MTV3. CMoresta ei ohjelmien laadun suhteen ole juurikaan valittamista. Hinta on kuitenkin aika kova. Maikkarilla sen sijaan ohjelmien taso on aivan naurettava. Columbot, Murhasta totta, Maanalainen armeija ja muutama muu pyörivät kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Scifillä oli jotain uudempaakin sisältöä, mutta sitäkin toistettiin jatkuvasti ja nyttemmin koko kanava on lopetettu ja tilalla taas yksi hömppädokumentteja suoltava kanava, jossa normaaliin tapaan samat ohjelmat pyörivät uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...

Ilostuin siis kovasti kun luin Netflixin ja HBO:n Suomeen tulosta. Ensimäisenä hankintalistalleni päätyi Netflix. Tämä on ns. VoD palvelu (Video on Demand, joka voinee suomentaa vaikka Tilausvideo), ja se toimii suoratoistona. Palvelua voi käyttää lähes millä laitteella tahansa. Itse katselen ohjelmia n.6v. vanhan XBOX360:n kautta normaali TV:stä, ja ohjailuun käytän Harmony 700 yleiskaukosäädintä (kuvassa). Katselu siis sujuu aivan kuin muukin TV tai DVD katselu. Naurattaakin YLEn ja Maikkarin päälliköiden kommentit "pienen ruudun tihrustamisesta". Todellista asiantuntemusta. :)

Olin tietoinen, että ei tämä Netflix suinkaan mikään sarjataivas ole. Uudet sarjat tulevat katseltavaksi siinä vaiheessa, kun koko kausi on esitetty jenkkilässä! Nykyäänhän joitain sarjoja näkyy normikanavillakin nopeammin. Mutta koska sarjoista on kaikki kaudet katsottavissa koska tahansa, niin itselleni on palvelussa paljon katsomista. Ja joitain sarjoja ei ole täällä edes esitetty. Ajattelin, että laitan tähän listan sarjoista, mutta kun sain palvelun auki, niin päätin jättää väliin. Tällä pvm:llä sarjoja on nimittäin 180kpl! :) Osa on parin jakson minisarjoja ja osa mammuttimaisia yli sadan jakson paketteja. Uusimmat leffat/sarjat lienevät vuodelta 2011. Löytyy myös paljon klassikoita ja lapsille suunnattua ohjelmaa, esim. Smurffit ja Ankronikka.

Palvelun käyttö maksaa 7,99e/kk. Nyt jos liittyy niin saa kuukauden ilmaiseksi ja ensimmäinen veloitus maksu- tai luottokortilta menee siis vasta kuukauden kuluttua. Sen mitä olen tuot nyt kerinnyt käyttämään 15 tunnin aikana, niin kuvan laatu on ainakin 37'' plasmassa vallan erinomainen! XBOXilla kuva on vain 720p, mutta oma TV:ni ei tuon parempaan pystykään, joten käy minulle hyvin. PS3:lla HD-tarkkus on 1020p. Kaistaa tuo käyttää "tarpeen mukaan". HD:llä mulla n.3-4M. Kaikkissa löytyy suomenkieleinen tekstitys ja piirretyt dubattu suomeksi.

Digitoday: Näitä 16 asiaa et tiennyt Netflixistä

Aiemmin YLE ilmoitti, että he eivät anna omaa sisältöåän Netflixille. Tänään kuitenkin on puheet muuttuneet http://yle.fi/uutiset/netflix_aloitti_suomessa_suppealla_tarjonnalla/6340178

Saku Tuominen oli haastateltavana Maikkarin Huomenta Suomessa pari viikkoa sitten. Hän mm. kommentoi, että "MTV:n kaltaiset mediatalot pärjäävät jatkossakin, jos vain löytävät itsestään luovuutta eivätkä yritä väkisin toimia vanhoilla malleilla uudessa tilanteessa." Kun HBO ja Netflixin tulosta tiedotettiin, kommentoi MTV Median TJ Heikki Rotko asiaa näin: "...ei tule olemaan helppoa heillä (Netflixillä), potkimme heitä munille niin paljon kuin pystymme". Jos ylimmän johtajan asenne ja asiantuntemus on tuota tasoa, niin eipä ole Maikkarilla kovinkaan ruusuiset tulevaisuuden näkymät.

Vie varmasti vuosikausia ennen kuin nämä Vod-palvelut ovat laajassa  mitassa lyöneet Suomessa läpi (täällä kun suuri osa ei vielä ymmärrä edes IPTV:tä), mutta pää on nyt auki. Itse odoton Netflixiäkin enenmmän HBO:n starttia. Hinta heillä on 9,90e/kk mutta sisältö on uudempaa ja enemmän itseäni kiinnostavaa. Mutta siitä sitten enemmän osassa 2...

Netflix rekisteröityminen: https://signup.netflix.com/


torstai 20. syyskuuta 2012

Salainen hinta


Amerikkalaisilla tunnetusti pyörii elämä rahan ympärillä. Sen määrällä kehutaan ja ylpeillään, se tuo kunnioitusta, sillä hallitaan "alempiarvoisia", siis kaikinpuolin se määrää yksilön statuksen.

Miksi ihmeessä sitten on niin, että kun heikäläisten elokuvissa ja sarjoissa kerrotaan jonkin asian hinta, niin varsin usein tämä hinta kirjoitetaan paperille sen sijaan, että se vain sanottaisiin ääneen? Ovatko he (ohjaajat ym) vielä niin lähellä apinoita, että kirjoitustaito on yksi ylpeydenaihe sekin, vai ajattelevatko he, että näin katsojat voivat kuvitella hinnan omaan tulotasoonsa sopivaksi?

Tämmöisiä ajatuksia tuli taas mieleen erästäkin sarjaa katsellessa...ei mulla muuta.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Miten me ostettiin kun ei ollut nettiä?

Tuli kauhea tuska kun piti saada Spotify toimimaan kotiteatterissa. Ongelma oli se, että laite on niin "ikivanha" (melkein 10 v.), että liitännät olivat jotain merkillisiä RCA-juttuja. :) Tietokoneen ja puhelimen ulostulot taasen 3,5mm:n plugeja. Tarvitaan siis jonkin sortin adapteri.

Lohjalla aikani etsittyäni edes jonkinlaista liikettä missä voisi tuollaista tavaraa olla tarjolla, alkoi hiki nousta otsalle. Ensin ei meinannut löytyä edes Radio- ja TV-liikkeitä, puhettakaan, että olisi tuollaisia "harvinaisuuksia" valikoimissa. "Sähkökaupassa" oli sentään lamppuja tarjolla.

Siispä piti suunnata nettiin ja alta viiden minuutin etsimisen jälkeen löytyikin tarvittava kaapeli Yleiselektroniikasta (tuossa kuvassa) Hintakin oli maltillinen 4e.

Ei muuta kuin kaapeli ostoskoriin ja kassalle. Sielläpä sitten alkoikin hauskuus. Enste tietty piti rekisteröityä, että saa tarjouksia ja muuta kivaa postiinsa. Sitten valittiin toimitus- ja maksutavat. "Toimituskulut" olivat vaatimattomat 11e ja ALV 23% mikä tekikin ostokselle hintaa vähän vajaa 20e. Hinta siis melkein viisinkertaistui! Skippasin samantien tämän "ammattilaisten" kaupan ja jatkoin etsimästäni netin syövereissä.

10 minuuttia lisää ja oli löytynyt ulkomailta vastaava kaapeli n. 2e:lla ja toimitusmaksukin vain 4e. En kuitenkaan viitsinyt tuota ulkomailta ottaa kun löytyi Poristakin ja järkevillä toimitusmaksuilla. Kaapeli ei ole tuommonen hieno kullattu, mutta riittänee minun käyttööni. Hinta kokonaisuudessaan 9e. Verkkomaksu ei ollut mahdollinen, mutta maksoin liikkeen tilille tuon pankissa ja lähetin kuitista kuvakaappauksen ja juuri tuli vahvistus, että tilaus on lähetetty ja lähettävät sen kirjeenä jotta tulee nopeammin ja vaivattomammin perille.

Kuinka ihmeessä tälläiset ylipääsemättömät ja tärkeät ongelmat hoidettiinkaan ennen nettiä? :)